Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Viha kristinuskoa ja kristittyjä vastaan kasvanut länsimaissa ja muualla ollen ennustettua Pyhässä kirjassa

Tässä hyvinkin aikaamme osuva pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa käsitellään kristityn ja tämän maailman suhdetta, kun maailma suhtautuu yhä vihamielisemmin Jumalan kansaan ja Hänen Sanaansa. Pastori Farag ottaa esille muutaman esimerkin Amerikasta, jotka kertovat tylyä kieltä kristinuskon vastaisuudesta varsinkin Amerikan liberaaleilla alueilla, Kaliforniassa ja New Yorkin seudulla. Ei kuitenkaan mikään yllätys, sillä lähestymme Jeesuksen Kristuksen paluuta noutamaan seurakuntansa, joka kokee yhä enemmän vainoja. Ennen Jumalan tuomioiden alkamista Ilmestyskirjan 6. sinetissä, on 5. sinetti, jossa Jumalan sanan ja todistuksensa tähden surmatut marttyyrisielut pyytävät Jumalaa kostamaan verensä niille, jotka maan päällä asuvat. ”Heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.” (Ilm. 6:11) Eli vainojen lisääntyminen on suuri merkki ajassamme. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

----------------------------

Mid-East Prophecy Update – April 22nd, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 22.4.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2018-04-22.pdf

Pastori J.D. kertoo siitä, kuinka maailmasta on tullut yhä vihamielisempi Jumalan kansaa ja Jumalan Sanaa kohtaan.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua jostakin, mitä Herra oli todellakin vaikuttanut sydämeeni kuluneella viikolla.
- Herra on puhunut minulle siitä, kuinka me uskovina Jeesukseen Kristukseen olemme ylittäneet tervetulleina olemisemme ajan tässä maailmassa.
- Niinpä Jumala haluaa saada aikaan lumouksen haihtumista uskovien elämässä kun tulee kyse tästä maailmasta, valmistaakseen meitä ikuisuuteen.
- Ei tarvitse katsoa pidemmälle kuin kasvavaan vihamielisyyteen sekä juutalaisia että kristittyjä kohtaan, kun me kiidämme loppuhetkeä kohti.
- On tärkeää ymmärtää, että vihamielisyyttä kristittyjä kohtaan Amerikassa esiintyy Israelin tapahtumien taustalla.
- Tällä tarkoitan sitä, että kun suursodan uhka Lähi-idässä kasvaa, niin samoin tapahtuu sodan kohdalla Jumalan kansaa ja Jumalan Sanaa vastaan.
Perjantaina CBN julkaisi raportin siitä, miten eräs lakiehdotus (Bill) on yhden askeleen lähempänä lakia ja voisi lopulta johtaa Kalifornian osavaltion kieltämään Raamatun. ”Seksuaalivähemmistöjä myötäilevä lakiehdotus (pro-LGBTQ bill) on nopeasti menossa Kalifornian osavaltion lakiasäätävään kokoukseen sen jälkeen kun se hyväksyttiin permannolla torstaina. Lakiehdotus menee nyt osavaltion senaatin äänestykseen. Jos se hyväksytään, Assembly Bill 2943 voisi viime kädessä uhata kristittyjen sanan- ja uskonnonvapautta. Se käyttää osavaltion kuluttajapetossäädöstä rajoittamaan uskonnon- ja sananvapautta kun on kysymys homoseksuaalisuudesta ja sukupuoli-identiteetistä. Tämä merkitsee sitä, että olisi lainvastaista jakaa resursseja, myydä kirjoja, tarjota neuvontapalveluja, tai ohjata joku raamatullisesti pohjautuvaan malliin saadakseen apua sukupuoliseen sekaannukseen ja homoseksuaalisuuteen.

Myöskin perjantaina, CNS News julkaisi raportin siitä, miten GQ-lehti tuomitsee Pyhän Raamatun sanoen, että se on yksitoikkoinen, itsensä kanssa ristiriidassa oleva, moralisoiva (tuomitseva), typerä, ja pahansuopa. ”GQ-lehden toimittajien (The Editors of GQ)” artikkelissa, tämä miesten aikakauslehti haukkuu Pyhän Raamatun, julistaa sen kirjaksi, jota sinun ei tarvitse lukea, ja ehdottaa vaihtoehtoa. ...GQ:n katsaus Pyhään Raamattuun alkaa röyhkeällä kristittyjen vähättelyllä: ”Pyhä Raamattu on luokiteltu erittäin korkealle kaikkien niiden ihmisten taholta, jotka oletettavasti elävät sen mukaan, mutta jotka eivät todellisuudessa ole lukeneet sitä. Ne, jotka ovat lukeneet sitä, tietävät, että siinä on joitakin hyviä osia, mutta kaiken kaikkiaan se ei varmastikaan ole hienoin asia, jonka ihminen on koskaan tuottanut.” ...Mitä tulee pyhän kirjan sisältöön, GQ:n halveksunta on tiivistetty tällä yhdellä lauseella: ”Se on yksitoikkoinen, itsessään ristiriitainen, moralisoiva, järjetön, ja jopa silloin tällöin pahanilkinen.”

Torstaina, edeltävänä päivänä, Jews News julkaisi mitä mielenkiintoisimman artikkelin otsikolla, ”New Yorker kristityille: Emme halua teidänlaisianne tänne nurkkiin pyörimään.” Dan Piepenbring'in kirjoittamassa New Yorker -artikkelissa hän kirjoittaa, kuinka tuon ”brändin saapuminen tänne tuntuu kuin tunkeilulta, ei missään vähäisessä osassa johtuen sen kaikkialle leviävästä kristillisen tradition ylläpitämisestä. Sen päämaja, Atlantassa, on koristeltu Raamatun jakeilla ja patsaalla, jossa Jeesus pesee opetuslastensa jalkoja.” Sen täytyy olla yllätys New Yorkin kristityille ...että he ovat ”tunkeutujia” heidän omassa yhteisössä. Mutta Piepenbring'in maailmassa ulkopuolisia on kuitenkin kartettava. ...Hän lisäksi väittää ...”sen kaupallisevankelinen viestintä on taivutettu ...esikaupunkimaiseen hurskauteen.” Muualla, hän on pöyristynyt siitä, että ravintolan yritystavoite alkaa yhä sanoilla ”Jumalan kunniaksi” ja että proselytismi (aggressiivinen käännytystyö) riehuu Fulton Street -ravintolan pinnan alla, jossa on ...megakirkon kotitekoinen tunnelma.” Näiden lauseiden jokaisesta sanasta huokuu halveksunta. ...Se on vain Piepenbring'in ruikuttava tunnustus, ettei hän pysty käsittelemään mitään aikamme suuresta möröstä: Amerikkalainen evankelikalismi.

- Tässä se, mihin pyrin tällä kaikella: Tämä maailma ei ole kotimme, eikä meidän pitäisi olla yllättyneitä siitä, kun maailma vihaa meitä.
Johannes 15:18-25 (KR 33/38)”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat. Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni. Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni. Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä'.”
- Tässä tärkein asia: Mitä enemmän maailma vihaa meitä, sitä enemmän me haluamme, että Herra tulee ja vie meidät pois tästä maailmasta.
- Sitä vastoin, mitä enemmän maailma rakastaa meitä, ja me puolestamme, rakastamme maailmaa, niin sitä vähemmän kiinnostuneita olemme Herran paluusta meitä varten.
- Näin koska, meistä voi tulla liian ystävällismielisiä tätä maailmaa kohtaan ja kotonamme olevia tässä maailmassa, minkä vuoksi monet eivät ole innoissaan seuraavasta elämästä.
2. Pietarinkirje 3:8-9 (KR 33/38)”Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.”
Viime viikolla satuin törmäämään meidän YouTube-videon kommenttiin, joka todella antoi minulle hyvin tarpeellisen muistutuksen siitä, miksi on niin tärkeää asioida, kunnes Hän tulee, ja tarttua kaikkiin mahdollisuuksiin, joita meillä on, saavuttaaksemme kadotetut, kun vielä on aikaa. Kommentti lähetettiin seitsemän vuoden takaiselle videolle koskien sitä, miksi ylöstempauksen on tapahduttava ennen 7-vuotista vaivanaikaa. Kuuntele tätä kommenttia: ”Tämä video tehtiin vuonna 2011, kiitos rakas Jumala, että olet odottanut vuoksemme, sillä pelastuin vasta 2 vuotta sitten ja olen varma, että Hän odottaa niitä, jotka päivittäin kutsuvat Herraa Jeesusta Kristusta pelastuakseen. Kiitos rakas Jumala armostasi ja laupeudestasi, ja minä rukoilen, että paljon muitakin pelastuu, ennenkuin taivaallinen Isämme päättää, että meidän on aika tulla kotiin.”


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com